Siirry suoraan sisältöön
Home » Blogi » Rasmus Arikka, ainutlaatuinen maisteriopiskelija

Rasmus Arikka, ainutlaatuinen maisteriopiskelija

Rasmus Arikka on maisteriopiskelija Teatterikorkeakoulussa.

Onko Rasmus Arikka tuttu nimi? Ei välttämättä, mutta hän on maisteriopiskelija Teatterikorkeakoulusta vai pitäisikö paremminkin sanoa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Hän opiskelee koulutusohjelmassa, jossa käsitellään näytelmän kirjoittamista ja dramaturgiaa. Omien sanojensa mukaan hän on kiinnostunut hyvin laaja-alaisesti sekä kirjoittamisesta, mutta myös teatterista. Hän nauttii opiskelusta, koska kokee saavansa huomattavan paljon henkilökohtaista opetusta sekä ohjausta. Se tekeekin opiskelusta antoisaa ja henkilökohtaisesti saatu opetus on aina jonkinlainen etuoikeus. Kaiken lisäksi opettajatkin ovat taiteilijoita.

Millainen taiteilijaminä on Rasmus Arikka?

Rasmus pitää siitä, että opiskelu on yhteisöllistä. Monia produktioita tehdään innokkaasti isolla opiskelijaryhmällä, jolloin kaikki oppivat paljon toinen toisiltaan. Luennot ja harjoitukset ovat oppimiselle täydellisiä paikkoja, mutta ennen kaikkea epäviralliset keskustelut avaavat näkökulmia teatterista sekä taiteesta yleensä ja niistä saa jokainen sanoa mielipiteensä. Rasmuksen taiteilijaminä onkin kuvattavissa yhdellä sanalla eli uteliaisuudella. Luovan työn opiskelussa on pakko olla luvattoman utelias sekä ammentaa ympäriltään oppia sekä mielipiteitä välillä enemmän kuin ehtii niitä käsitellä.

Jokainen pyyntö johonkin uuteen produktioon kannattaa napata kiinni tai se annetaan jollekin toiselle. Silloin omasta oppimisesta jää jotakin pois. Mahdollisimman laaja-alaisen kokemuksen sekä näkökulmien hankkiminen on aina tulevaisuudessa uraa eteenpäin vievä voima. Kuten Pekka of Vaasa, pitää olla rohkea ja uskaltaa. Pitää olla uskallusta tehdä rohkeita linjauksia sekä produktioissa ja miksei myös omassa elämässä. Se, joka uskaltaa, saa myös opiskeluaikana tarjolle hyviä työtilaisuuksia ja ne kannattaa ottaa vastaan.

Millaista työtä dramaturgi tekee?

Dramaturgin tehtävä on sovittaa jokin teksti esimerkiksi kirjan sisältö sopivaksi näyttämölle. Tosin tästä ammattiryhmästä syntyy paljon hyviä ohjaajia ja nämä kaksi tehtävää ovatkin helposti kulkemassa käsi kädessä. Ohjaajan on kyettävä ohjaamaan teksti siten, kun dramaturgi on sen ajatellut. Maailmalla monet dramaturgit ovatkin näytelmäkirjailijoita, joten tästä koulutuksesta ja osaamisesta on hyötyä laajasti teatterialalla, kuten Rasmus on sanonut. Monipuolisuus onkin avainsana sille, että omalla urallaan pääsee tulevaisuudessa mahdollisimman pitkälle.