Urheilulukio

Lukiolaiset kannustavat urheilulukion jalkapallojoukkuetta

Urheilulukio on erikoislukio urheilijoille

Lukion liikunta on monien lempiaine. Suomessa aktiiviset urheilun harrastajat voivat ilmoittautua myös urheilulukioon. Siellä opiskelut nivotaan nätisti opiskeluiden kanssa yhteen, jolloin tavoitteellinen urheileminen on mahdollista. Jos nykyään haluaa urheilun ammattilaiseksi, on korkeatasoinen harjoittelu aloitettava jo nuorena. Esimerkiksi jääkiekossa jo yläasteikäisten pitää harjoitella lähes joka päivä, jotta pysyy kehityksessä mukana. Koulun yhdistäminen harjoitteluun on aina haaste sekä nuorelle että vanhemmille. Siksi onkin tärkeää, että koulut tukevat myös urheilun kunnianhimoisesti ottavia opiskelijoita. Urheilulukio antaa hyvät puitteet urheilemiseen lisäksi tarjoamalla runsaasti liikuntaan keskittyneitä kursseja. Lisäksi samanhenkiset oppilaat tulevat todennäköisesti keskenään toimeen ja tukevat paremmin toisiaan.

Urheilulukio on mahdollisuus myös kaikille Vaasassa asuville. Vaasan lukiot tarjoavat mahdollisuuden urheilupainotteiseen lukioon. Mikäli sellaisesta on kiinnostunut, kannattaa kysyä tarkemmat tiedot alueen koulutuksesta vastaavalta taholta.

Vaasan lukiot esittelyssä

Vaasassa toimii useita lukioita, joihin opiskelijat voivat jatkaa peruskoulun jälkeen. Vaasan lyseon lukio on näistä kenties tunnetuimpia. Sen historia juontuu 1800-luvulle, sillä sinne perustettiin poikalukio vuonna 1880. Kyseessä on siis hyvin perinteikäs lukio, jolla on pitkä historia.

Poikalyseon rinnalle perustettiin myös tyttölyseo vuonna 1890. Tämän jälkeen lyseo on ollut toiminnassa ja merkittävin muutos tapahtui 2006, jolloin Vaasan lyseo ja yhteislukio yhdistettiin. Näin syntyi yksi suurempi lukio, joka nauttii opiskelijoiden suosiosta. Nimeksi tuli Vaasan lyseon lukio, joten molempien aiempien koulujen nimi säilytettiin.

Opiskelijat opiskelevat lukiossa

Opiskeleminen urheilulukiossa

Urheilulukiossa opiskeleminen eroaa monella tavalla tavallisesta lukiosta. Tuntijaossa määritellään tarkemmin se, miten opiskelijan opinnot jakautuvat harjoittelemisen ja opiskelemisen välillä. Pakollisista kursseista opiskelijan tarvitsee suorittaa vain noin puolet. Loput kurssit voi suorittaa liikunnan avulla, joten urheilulukio todellakin tukee liikkumista. Urheilemisen tulee olla laadukkaasti ohjattua ja usein lukioilla on käytettävissä urheiluliittojen määräämät valmentajat.

Urheilulukiot toimivat yleensä läheisessä suhteessa paikallisten urheiluseurojen ja -järjestöjen kanssa. Niiden kautta voi osallistua valmennuksiin ja saada opintopisteitä osallistumalla urheilutapahtumiin, jollaisiin esimerkiksi vaasahiihto kuuluu. Jokainen oppilaitos määrittelee itse ne tavat, joilla opintopisteitä voi ansaita urheilulukiossa. Ennen kuin hakee urheilulukioon, kannattaa ottaa selvää siitä, mitä lajeja kukin lukio tukee ja mitä ei.

Tyttö treenaa urheilulukiossa

Urheilulukio vie kohti ammattilaisuutta

Urheilu ammattina on varmasti monen nuoren haaveena. Se vaatii kuitenkin paljon uhrauksia jo nuorena, sillö harjoittelun on oltava laadukasta jo nuorella iällä. Urheilulukio on hyvä pohja tulevaisuudelle, jos mielii pärjätä urheiluareenoilla. Varsinkin kansainvälisellä tasolla kilpailu on todella kovaa ja ammattimainen harjoitteleminen aloitetaan yhä nuorempana. Ylioppilaslehti kertoo myös urheilulukioiden tapahtumista, joten sitä seuraamalla saa paljon tietoa esimerkiksi urheilulukioiden opiskelijoista ja opinnoista.

Lukion liikunta pyrkii kehittämään opiskelijoiden valmiuksia liikkumiseen. Vaikka oppilas ei opiskele urheilupainotteisessa lukiossa, on liikunnasta myös heille hyötyä. Nykyään työmaailmassa vaaditaan paljon ja hyvä kunto edesauttaa siellä pärjäämistä loistavasti. Liikunta auttaa painon hallinnassa ja pitää tukielimet ja -lihakset hyvässä kunnossa. Kun jaksaa nuorena liikkua, siitä on kiitollinen aina vanhuuteen saakka.